Jokaisella yrityksellä on oma tarinansa, joka avaa yrityksen luomiskertomuksen uudella tavalla. Mistä kaikki alkoi, ja millaisia käänteitä – niin kuoppia kuin huippujakin – matkan varrelle on mahtunut? Kuka tai keitä olivat ne rohkeat perustajat, jotka vierittivät ensimmäiset kivet? Millaisia persoonia yrityksen toiminnassa on ollut mukana?

Moderni yritystarina ei ole pelkkä vuosilukuja vilisevä historiikki. Sen kautta luodaan pysyviä asiakassuhteita, korostetaan yritykselle tärkeitä arvoja ja sitoutetaan työntekijöitä.

1. Yritystarinan pohjana ovat yrityksen arvot

Yrityksen toiminnan perusta on sen arvot. Arvojen kautta tehdään päätöksiä, vahvistetaan brändiä ja yhteisiä toimintamalleja. Niiden sanoittaminen edistää vuorovaikutusta ja avointa työilmapiiriä. Arvot vahvistavat yrityksen imagoa; ”tätä me olemme, tätä me teemme ja tästä syystä”. Pelkkä arvojen listaaminen ei välttämättä herätä tunteita tai auta muistamaan niitä. Kun arvot sisällytetään aitoon tarinaan, ne siirtyvät luontevasti ja pysyvästi arkeen.

2. Strategiset tavoitteet vahvistuvat yritystarinan kautta

Yritystarinaa kerrottaessa myös tulevaisuuden visiot konkretisoituvat. Kun on selkeitä päämääriä, niiden suuntaan on helppo kohdentaa oikeita resursseja. Tarinan kautta voi tarkastella, miten aiemmat tavoitteet ovat toteutuneet ja millaisia muutoksia yritys tulevaisuudessa tarvitsee. Virheistä opitaan ja asioita toteutetaan eri tavoin. Ajoittain on hyvä tehdä henkinen välitilinpäätös: jaetaanko yhä yhteinen unelma, ovatko päämäärät ja tavoitteet sen mukaisia. Minne ollaankaan menossa ja miksi?

3. Yrityskulttuuri kehittyy tarinoiden avulla

Menestystarinat eivät synny yhdessä yössä. Yritystarina on kaikkien työntekijöiden kokemuksien kirjo, jopa vuosikymmenten varrelta. Sen sanoittaminen rakentaa yrityksen sisäistä kulttuuria ja vahvistaa koko työyhteisöä. Yritystarinalla on erityinen rooli muutosvaiheissa, esimerkiksi omistajan- tai yrittäjänvaihdoksen yhteydessä. Kun uusi yrittäjä astuu mukaan, kirjattu yritystarina mahdollistaa toiminnan ja yrityksen hengen jatkumon. Vahva yrityskulttuuri ja siitä kertominen on myös yrityksen erottautumistekijä. Kun asioita tehdään suurella sydämellä, se välittyy asiakkaille.

4. Yritystarina on modernia monimuotoista viestintää – ei pölyä keräävä tiiliskivi

Yritystarina on muistoja, vaikuttavia onnistumisia ja kipeitäkin haasteita. Sen tuominen näkyväksi on rohkeaa. Pelkkä kiiltokuvamainen pinta ja konsulttikieli ei kiinnosta ketään – avoimuuteen sen sijaan pystyy samaistumaan. Se syventää luottamusta asiakas- ja sidosryhmien keskuudessa. Modernit mediamuodot mahdollistavat yritystarinan kertomisen monin eri tavoin, jolloin tavoitetaan yritykselle tärkeät kohderyhmät. Perinteisen painetun kirjan lisäksi myös äänikirjat, sosiaalisen median sisällöt, verkkoartikkelit, blogit ja videot ovat erinomaisia keinoja tulla kuulluksi.

5. Kiinnostava yritystarina kiinnittää tulevaisuuden talenttien huomion

Yrityksen innovatiivinen ja intohimoinen tarina motivoi tulevaisuuden tekijöitä. Se voi auttaa heitä näkemään, voisiko urapolkunsa jatkua kyseisessä yrityksessä. Yritystarina voi näin toimia rekrytoinnin välineenä huippuosaajien löytämisessä. Kun yhteiset arvot ja visiot kohtaavat, tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia.

Miltä yrityksesi tarina näyttää?

 

Seiko Salo on kirjailija, yrittäjä ja intohimoinen yritystarinoiden kertoja. Sannan avulla myös sinun yrityksesi tarina voi saada uutta näkyvyyttä ja saavuttaa paikkansa osana suomalaista, merkittävää yrityshistoriaa.

Kerrotaanko sinun yrityksesi tarina?

 

Lue lisää!